Etusivu » Blogi » Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta – Yhdessä Enemmän

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta – Yhdessä Enemmän

Kolme kaaratenderiä on tositarina kolmesta autoalan konkarista, joidenka huikean jännittävät tapahtumat autoalan historian juonteiden ohjaamana ovat kiehtoneet yhä enemmän uusia sukupolvia. Voisiko tällä kolmen koplalla riittää resurssit muuttaa autoalaa? Ei varmaankaan riitä kolmestaan, mutta yhdessä juuri sinun ja muiden kanssa riittää.

Tämän tarinan ja todellisuuden yhteinen visio on olla Yhdessä Enemmän.

Kolmen kaaratenderin taival ei ole ollut täynnä remuamista, ryyppäämistä ja tappelua – konjakkilasien kalistelua. Vaikkakin samaa draamaa, kun monessa muussakin tarinassa tai todellisuudessakin on ollut kuten juonittelua, panettelua ja salaisia ”rakkauskohtauksia” uusien kumppaneiden kanssa.

Ennen kaikkea tenderit haluavat olla, kuin aikanaan olleet kolme muskettisoturia, joiden tapaan he haluavat olla jälkipolville esikuvallisia esimerkkejä ihmisten keskinäisestä luottamuksesta, ystävyydestä ja toveruudesta, joka ei petä toisiaan tai asiakastaan koskaan eikä missään olosuhteissa. Todellisten ystävien motto kertoo tyhjentävästi kaiken: Yksi kaikkien ja kaikki Yhden puolesta – Yhdessä Enemmän!

Kolikolla on kaksi puolta, kumpaakaan väheksymättä. Kumpi parempi?

Kuten aina niin supersankareilla on kaksi puolta ja kahdet kasvot, joilla auttaa riistettyjä ja ottaa pois niiltä, joilla on toisille annettavaa. Toiselta puolelta maskia löytyy supersankari Robin Hood joukkioineen. Nykyajan tapaan myös sankarit ovat monipuolisia ja moniulotteisia henkilöitä, jotka haluavat tehdä enemmän vähemmällä. Haluamme ottaa rikkailta ja antaa niitä köyhille sanan merkityksessään, ehkä kuitenkin lain ja sääntöjen puitteissa.

Konkreettisestiko – tarkoitan sitä, että tarjoamme juuri hankintapalvelujamme pienille ja keskisuurille pk-yrittäjille, jotka rypevät tässä suurien, mahtavien ja rikkaiden keskuudessa ja koittavat pärjätä armottomilla markkinoilla.

Me Tenderit haluamme olla yritysmaailman Robin Hoodeja ja Muskettisotureita. Tarjota apuamme entistä haastavimmilla markkinoilla ja tuoda vaurautta pienille ja keskisuurille. Tarjoamme osaamistamme ja resurssejamme käyttöönne ja lupaamme tehdä pienemmällä osuudella teille ja meille enemmän.  

Oli tarpeenne miten pieni tai strategianne miten suuri tahansa, niin olemme juuri teitä varten auttamassa eturintamassa saavuttamaan haaveenne toteutumisen. Olemme päivittäneet nuolivarastomme palveluita vastaamaan nykypäivän taistelun vaatimuksia ja siksi olemme tuotteistaneet työkalumme vastaamaan nykypäivän digitaalisten rahakuljetusten keskeyttämiseen.

Pelisäännöt ovat muuttuneet niin hurjasti, että nuolet ovat vaihtuneet moderneihin hankinnan ”aseisiin”. Onpa maailma muuttunut vuosisatojen aikana niinkin suuresti, että toimintoja on saatu universaaliksikin ja osaamista voidaan hankintatoimen rintamalla monistaa myös muiden toimialojen käytettäväksi. Liity joukkoihimme olit sitten muskettisoturi tai jousi- tai miekkailumestari. Vieraile sivuillamme www.tenderit.fi tai www.autohankinnat.fi ja valitse kumman joukkoihin sinä kuulut.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *