Home » Blogi » Tiedätkö suhteenne oikean markkina-arvon?

Tiedätkö suhteenne oikean markkina-arvon?

Luottamus antaa tilaa ja mahdollistaa kyseenalaistamisen, myös ulkopuolisen tekemänä. Tai näin sen ainakin tulisi olla. Suhteissa kuin suhteissa oman markkina-arvon selvittäminen suhteen aikana kuuluu asiaan. Ajan kuluessa toimintaympäristö suhteen ympärillä muuttuu, vaikka suhteen toimintaehdot säilyvätkin. Jos toimintaympäristön muutoksessa, toimintaehtojen pysyminen kilpailukykyisenä ei ole jatkuvan seurannan kohteena saattaa siihen puuttumattomuus olla vahvasti toisen osapuolen kannattavuutta, elinkelpoisuutta kuormittava asia.

Syy toimintaehtojen tarkastelematta jättämiseen uskotaan ja perustellaan vahvaan olettamukseen, että hyöty molemmin puoleisesta kaupankäynnistä takaa kaupankäynnin hintojen kilpailukyvykkyyden. Jos näin on, niin kummallakaan osapuolella ei pitäisi olla ongelmaa toimintaehtojen tarkastelusta.

Esimerkkinä vaikka parisuhteessa, on aivan luonnollista, että välillä hyvässäkin parisuhteessa käydään vapailla markkinoilla pynttäytyneenä tsekkaamassa, että mikä on tämän hetkinen markkina-arvo. Tämä ei tarkoita sitä, että hyvää suhdetta pitäisi tarkastelun takia irtisanoa, tai suinpäin sännätä uuteen suhteeseen. Parhaimmassakin ja onnellisimmassakin suhteessa voi toimintaehdot olla sidottu vahvoihinkin juridisiin ehtoihin, joiden tarkastelu pitäisi olla molempien oikeus ja velvollisuus.

Liiketoimintasuhteissa perimmäinen vietti ja toiminnan peruste on ansaita

Perusteet markkinahinnan ja toimintasuhteen tarkasteluun on aivan luonnollista ja tämän pitäisi varsinkin liiketoimintasuhteissa olla kiveen hakattu sääntö. Vaikka kauppaa tehdään molemmin puolin, on vahvimpana viettinä taustalla aina ansaita. Tämä on hyvin luonnollista ihmisyydessä ja erityisesti liiketoiminnassa. Se on aina mukana liiketoiminnassa, vaikka miten hyvältä ja mahtavalta suhde tuntuisikin.

Haluamme tarjota lahjomatonta tarkastelua vastavuoroisesti kauppaa tekeviin suhteisiin. Täysin faktaan perustuvaa tarkastelua ja ulkopuolista arviointiapua siitä, että mikä on suhteen todellinen arvo verrattaessa sitä sen toimintaympäristön ulkopuolella olevaan markkina-arvoon. Tämä ei tarkoita, eikä saa olla uskomus että se olisi osoitus luottamuspulasta, vaan pikemminkin satsaus yhteistoimintaa, mutta entistä paremmalla avoimuudella ja rehellisyydellä. Molempien osapuolien on pystyttävä elämään ja hengittämään, tekemään voittoa.

Me tenderit olemme toimittajasuhteiden terapeutteja ja sovittelijoita. Kerromme ulkopuolisen silmin suhteenne arvot, arvet ja parantumattomat haavat. Markkina-arvon ja ulkopuolisten mahdollisuuksien selvittämisen jälkeen arvioidaan halutaanko parisuhteessa jatkaa uusin ehdoin vai jatketaanko molempien osalta omia teitä.

Hankintatoimen eli ulkoisten resurssien johtamisen näkövinkkelistä strategisimmat toimittajasuhteet voivat olla hyvin pitkällä vietyä yhteistyön osalta. Toimintamallien ja kustannusrakenteen läpinäkyvyys syvällisissä yhteistyösuhteissa osoitetaan parhaimmillaan kirjojen avaamisella yhteistyökumppanille. Jokainen ymmärtää, että luottamus on tässä pisteessä hyvin vahva, mikä myös mahdollistaa avoimen ja innovatiivisen yhteistyösuhteen.

Kuvainnollista on nähdä parisuhteen kumppani Aatamin tai Eeva asussa täysin ilman rihman kiertämää, jossa sormukset ja sopimukset on vaihdettu, merkkinä luottamuksesta ja tahdosta yhteiseloon.

Strategiset toimittajayhteistyösuhteet voivat johtaa parhaimmillaan yhteisiin uusiin liikeideoihin, joissa win-win-tilanteen ja molemmin puolisen menestyksen tavoittelu jatkuu kumppanien kanssa. Tätä voidaan verrata parisuhteen syventymiseen ja mietteisiin elämän jatkamisesta omilla lapsilla, uuden elämän luomiseen.

Terapeuttisin terveisin Tenderit..

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *